Ei-perinteistä mainontaa voi määritellä kuin mahdollisuutta välittää tietoja arkiympäristössä, johon tavallisen mainonnan menetelmillä ei ole voi yltää. Ei-perinteisen mainonnan käsite kattaa sijaintipaikan, sisällön sekä innovatiivisen teknologian. Onnistuneen ei-perinteisen median kampanjan takaa sanoman ja mainostilan vastaavuus, jonka avulla on mahdollista luoda mieleenpainuvia sekä huomiota herättäviä ratkaisuja. Ei-perinteisen median osuus kasvaa räjähdysmäisesti, varsinkin sen takia, että perinteinen media on kuluttajien silmissä menettämäisillään vaikutustaan. Uudet ratkaisut herättävät enemmän huomiota sekä antavat mahdollisuuden tavoittaa oikeaa kohderyhmää. Ei-perinteinen media tarjoaa monipuolisia sekä laajoja mahdollisuuksia.

Mainostoimistomme tuotesalkku on laaja, sisältäen mitä erilaisimpia paikkoja mainostamiseen. Ei-perinteinen media ei ole kaavoihin kangistunut ja näin ollen voimme löytää teille sekä kohderyhmällenne sopivia ratkaisuja sieltä, mistä ette ole osanneet edes etsiä… Maalta, mereltä, rannasta, kaduilta, katoilta, ostoskeskuksista, yliopistoista, liikekeskuksista, urheiluseuroista, junista, busseista, kahviloista, klubeista, lattioilta, sisätilojen katoista, seiniltä, ovilta, liukuportailta, hisseistä, hyllyiltä, kuvaruudulta, peileiltä, kassakoneilta, ostoskärryiltä, ostoskuiteilta…..kaikki on mahtollista.

Kysykää meiltä lisätietoja asiasta!

Tarjoamme tavallisia lattiatarroja. Käytettävissä ovat erikokoiset sekä erimuotoiset tarrat (nuolet, jalanjäljet yms.).

Lisäksi valmistamme innovatiivisia 3D lattiatarroja. 3D tarrat ovat kolmiulotteisia, hyvin silmiinpistäviä ja herättävät huomattavasti enemmän huomiota kuin tavalliset tarrat. 3D tarrojen valmistus kestää kauemmin, koska kolmiulottuneisuuden saavuttamiseen tarvitaan kuvankäsittelyä.

*Mainosasiakkaat sekä mainosratkaisut on sovittava ostoskeskuksen kanssa.